Yhdysvaltain senaatti
Wikipedia
Yhdysvaltain senaatti (engl. United States Senate) on Yhdysvaltain kaksikamarisen kongressin ylähuone. Senaatilla on muutamia kongressin alahuoneelta eli Yhdysvaltain edustajainhuoneelta puuttuvia oikeuksia, kuten ratifioinnin ehtona olevien sopimusten hyväksyminen. Molemmat huoneet voivat esitellä lakiehdotuksia, mutta perustuslain mukaan senaatti ei voi kuitenkaan tehdä aloitetta veroja koskevista laeista. Tullakseen voimaan kaikki ehdotukset vaativat sekä edustajainhuoneen että senaatin hyväksynnän.
Jokaista osavaltiota edustaa asukasmäärästä riippumatta kaksi senaattoria. Yhteensä senaattiin kuuluu siis sata jäsentä.[1] Tammikuusta 2009 lähtien senaatti on koostunut 56 demokraatista, 41 republikaanista, 1 sitoutumattomasta jäsenestä, 1 sitoutumattomasta demokraatista ja 1 ratkaisemattomasta paikasta.
Senaattorien valinta
Kunkin senaattorin kausi kestää kuusi vuotta, ja joka toinen vuosi valitaan kolmasosa senaatin edustajista. Vaalit on järjestetty siten, että yhden osavaltion paikoista vain toinen on tarjolla samana vuonna. Senaattoriksi pääsee osavaltiossaan eniten ääniä saanut ehdokas. Mikäli kukaan ei saa enemmistöä äänistä, pidetään suurimman äänimäärän keränneiden kesken uusintakierros. Sekä demokraattisen että republikaanisen puolueen ehdokkaat osallistuvat esivaaleihin ennen varsinaista äänestystä.
Aiheesta muualla
- Yhdysvaltain senaatin virallinen sivusto (englanniksi)
Lähteet
- ↑ Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehton.Historian Tuulet 7, s. 83. Otava, 2004.
.
Boggle


